
Työvuorot ovat aamu ja iltavuoroa. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Ehkä työn suhteen iltavuoro on kuitenkin rauhallisempi ja ei niin kiire ole jatkuvasti, eikä tarvitse juosta kellon kanssa kilpaa. Työvuorojen suhteen oleellinen heikennys on tullut, ettei enää suunnitella itse työvuoroja vaan sen tekee tekoäly. Sitte aina vapaalle pääsee iltavuorosta ja vapaalta tullaan aamuvuoroon. Onkohan se tämäkin tahallista työpaikka kiusaamista, kun se pitää näin tehdä. Järellä ajateltuna olisi parempi toisinpäin jotta lepo aika olisi pidempi ja näin levähtäisi töistä enempi jolloin olisi sitte virkeämpi työvuorossa. Vain omamielipide tämä.
itseäni vaivaa ja kismittää vanhusten hoidossa hyvin paljon päivä kuivitukset vuode potilaille. Päivä kuivitusta ei tehdä jos ei ole paska housussa tai ei ole kastellut läpi. En voi ymmärtää tätä. Samalla vaipalla n. 12 tuntia. No niinpä, olisitko itse. Tähän olen yrittänyt saada muutosta, että vuoron vaihteessa tehtäisiin kuivitus oli märkänä tai ei. On se huomattavasti jo kivempi itse asiakkaallekin. Ehkä tämä muutos vielä tarttuu onkeen ja se tehdään normaali rutiinina kaikkialla vanhusten hoidossa. Omaistenkin olisi hyvä tätä vaatia. Tämä vain ihan tiedoksi, jos et tiennyt tämmöisestä mitään.
Toinen eräs iso asia joka kiristää päätä on eri arvoinen kohtelu asiakkaiden kanssa. Se asiakas joka pystyy vielä päättämään omista asioista ja osaa sanoa mitä haluaa on hänellä parempi kohtelu kuin vuode potilaalla. He myös saavat enempi aikaa hoitajalta kuin vuode potilaat. He myös juoksuttavat hoitajia milloin milläkin pienellä asialla ja sen jälkeen hoitaja voi saada myös haukut päälle kun ei ole tultu heti paikalla, kun hän on soittanut. Tätä asiaa he eivät kuitenkaan ymmärrä, etteivät he voi tulla heti, jos ovat tekemässä hoitotoimia toisen asiakkaan luona. Itse yritän tätä asiaa ajaa joka vuorossa, jotta jokaiselle on sama kohtelu ja hoito asemastaan riippumatta. Vuode potilaalle joka ei osaa itse ilmaista itseään voi vierellä oleminen monesti päivässä tehdä hyvää. Kädestä ottamalla kiinni välittyy aina lämpöä vaikka olisi huoneessa hyvin hiljaista. Läsnä oleminen vuode potilaille pidä hyvin tärkeänä ja se pitäisi jokaiselle hoitajalle olla itsestään selvää eikä vain olla vierellä ruokailujen ajan ja muutamia minuutteja aamu ja iltatoimien yhteydessä. Hyvin tärkeä asia itselle olla vuode potilaiden kanssa.
