Ensimäinen työpäivä

Julkaistu 3. syyskuuta 2025 klo 18.48

Opiskelu ajan jälkeen tein sijaisuuksia päivä kotiin ja perhekoteihin. Perhekodille kanssa oltiin puhuttu, että jatkaisin täys päiväsenä syksyllä, mutta ilmoittivat sen olevankin pelkää yötyötä jota en sitten ottanut vastaan. Harmitti kun oltiin puhuttu ihan eri kuvioista. 

Sitten soittivat nykyisestä työpaikasta ja tarjosivat töitä. Eli tehostetussa vanhusten palveluasumisessa. Paikan otin heti vastaan ja työt alkoivatkaan heti seuraavalla viikolla. Taas jännän äärellä. Uusi työ ja työkaverit. Tällä kertaa naispuoliset työkaverit ja miten he ottavat ukkelin mukaan hommiin. Alku jännitys meni siivillä ollessa ja minua vedettiin perässä ja selitettiin kaikkia asioita mitkä taisivat mennä ohi täysin minulta. Kertakaikkian paljon asioita. Perehdytys oli hyvä ja kattava. Viikon pääsyä olinkin jo täysin työssä kiinni työparin kanssa. 

Sai tutustua kaikkiin työkavereihin ja asiakkaisiin. Työpäivät kului nopeasti ja kotona ollessa aina tunne, ettei ole saanut mitään aikaan. Alku hässäköiden jälkeen n. Kuukauden päästä oma kiire tasoittui ku tiesi mitä tehdä milloinkin ja tavaratkin löytyi ilman etsimistä. Tällä hetkellä oli osastolla hyvä ilmapiiri ja hommat sujui. Yllätyksenä tuli ä, että minuakin kuunneltiin mies puolisena työkaverina ja asioita myös toteutui mitä olin ehdottanut. Vaikka todellakin kuulun tällä alalla ja tässä työpaikassa vähemmistöön jonka asioita ei tarvitse huomioida eikä toteuttaa. Tämä on nyky päivänä valitettava totuus kun on nyt 3.5 vuotta ollut talossa niin hommat asioiden suhteen on muuttunut huonompaan suuntaan mies lähihoitajien näkökulmasta. Tästä kerron taas myöhemmin lisää tai juttu vaan tulee siihen jutun edetessä.

 

Työssä aloitettiin työnkierto asiat ja tästä asiat lähtivät huonompaan suuntaan. Työkaverit vaihtuivat ja lähes aina oli joku oudompi työparina ja joutui tutustuun ja tutustuun hänen työkuvioon sekä miettiin vuoron rytmitystä uudelleen. Työkierto on hieno asia, mutta en liputa ihan täysin kuitenkaan asiakkaiden näkökulmasta tätä. Aina on eri hoitaja niin ei se ole kiva ja tästä myös moitteita on tullut kun ei tuttuja hoitajia enää ole kuin harvoin.

 

Työpari vaihtui useasti, niin myös osasto muuttui siinä samalla kun tutut hoitajat ei samalla osastolla asioita järjestänyt vaan se meni sen mukaan ketä oli silloinkin vuorossa ja siinä sivussa asiat hoidettiin ja seuraava vuoro jatkaa jos on tarvetta. Tässä kohtaa tuli muutos myös minun ideoihin. Jos olin puhunut jostain ideasta jotain ni se välittömästi tyrmättiin tai vähäteltiin tai sanottiin ettei ole hyvä kun näin toimii paremmin. Silmiä aina pyörittelee kun olin jo useamman viikon asiaa kokeillut ja se sujuu paremmin asiakkaan hoito/kuntoutus. Eipä tässä mitään. Muutaman kuukauden päästä minun idea oli kaikkien käytössä. Olivat puhuneet palaverissa kun minä olen vapaalla. Joku toinen työntekijä esitellyt asian omanaan ja vienyt asian läpi ja kaikki hyvään hänelle. Näitä ideoita on sitten useampi mitkä minulta viety ja pidetty ominaan ideoina. Kyllä sepettaa. Tästä ottanut opikseen, että huippu jutut pidän tiellä siihen saakka kunnes ne saan kaikille kertoa palavereissa 😊. En tiiä onko se hyvä juttu vai sitte hyvä juttu, mutta eipähän ideoitani kukaan voi enää ominaan pitää. 

hahah. Piti olla ensimmäinen työpäivä, mutta tuli enempikin. Ei se mitään haittaa kun innostuu 😅.